Lagotto romagnolo - Deep and Still Diggin!

Rotuesittely

Lagotto tunnetaan myös nimellä Italian tryffelikoira, ja englanniksi Romagna water dog. Se kuuluu FCI:n ryhmään 8, alaryhmään vesikoirat. Italian kennelliitto hyväksyi rodun vuonna 1991 ja "väliaikaisesti" FCI:n tunnustama lagotosta tuli vuonna 1995, lopullinen tunnustus tuli kymmenen vuotta myöhemmin. Ensimmäiset lagotot rekisteröitiin Suomen kennelliiton rekisteriin vuonna 1997. Lagoton rotujärjestö Suomessa oli ensin Suomen Spanieliliitto, mutta sittemmin rodun yleistyttyä Suomen Lagottoklubi ry on saanut rotujärjestön aseman. Kaikkien Suomen lagottojen tiedot löytyvät Suomen Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä, KoiraNetistä. Huomatkaa etteivät KoiraNetin sukusiitosasteet läheskään aina pidä paikkaansa, sillä jos taustalla olevalla koiralla on useampi eri rekisterinumero - kuten italialaisilla aika usein on - ne katsotaan eri koiraksi. Italialaisia lagottojen sukuja voi etsiskellä ENCI:n sukutietokannasta, joskin sinne tarvitsee nykyisin kirjautumistunnukset.

Kaikkea löytyvää tietoa kannattaa hyödyntää lagottopennun ostoa harkitessa - ikinä ei voi koluta liikaa koirien taustoja tai hankkia liikaa informaatiota. Sukujen tutkimiseen hurahtaneiden taivas on unkarilaisen lagottokasvattajan sivuilla oleva Lagotto Database, joilta löytyy kootusti useiden maiden lagottojen sukutauluja.

Historia

Vaikka lagotto romagnolo onkin virallistettu vasta hiljattain, on sillä pitkä historia - jotkut todisteet jopa viittaisivat sen olevan vesikoiraroduista vanhin. Alunperin rotu toimi siis vesikoirana, mutta parisataa vuotta sitten, rodun kotiseutujen soiden kuivauksen jälkeen, koirat saivat uuden tehtävän tryffelinetsijöinä. Pari vuosikymmentä sitten rotu oli miltei kadota risteytyskokeilujen vuoksi. Yhäkään risteytykset seisojarotujen kanssa eivät ole harvinaisia. Myöhäisestä virallistamisesta on toki hyötyäkin, lagotot ovat säilyttäneet puhtaan työkäyttönsä huomattavan pitkään verrattuna moniin muihin "entisiin" käyttörotuihin - kuten vaikka serkusrotuun isovillakoiraan.

Vaikka rotuunottoa tapahtuu paljon Italiassa, ei voi olla huomaamatta sitä tosiasiaa, että muutamia uroksia on käytetty erityisen ahkerasti, tai viimeistään niiden jälkeläisiä ympäri Eurooppaa, joten linjausten välttäminen suosituimpiin uroksiin käy jatkossa yhä hankalammaksi. Miltä tilanne näyttäisikään, jos suvut tunnettaisiin kauemmas - tuskin ainakaan valoisammalta.

Tulevaisuus

Italiassa lagotto epäilemättä tulee säilyttämään alkuperäisen käyttötarkoituksensa, ja ainakin osaan rodun alkuperämaan kannasta sovelletaan jatkossakin jalostustusta käyttöön perustuvan valinnan avulla. Pohjoismaissa tilanne on hankalampi - täällä ei ole rodunomaista koetta, ja jalostuskoirien meriitit haetaan näyttelykehästä, jos sieltäkään. Kun kaikki lagottopennut käyvät kaupaksi, ei meriittejä ole tarvetta edes hankkia. Ihailtavaa olisi, jos käyttöominaisuuksia pystyttäisiin näilläkin leveysasteilla vaalimaan. Luonnetestit, MH-luonnekuvaukset ja erilaiset persoonallisuustestaukset auttavat keräämään tietoa rodun luonteen tilasta ja siten miettimään, josko rodun nykyluonteessa olisi parantamisen varaa.

Rodun tulevaisuus terveyden osalta näyttää jo valoisammalta, kun rotu saatiin lonkkien ja silmien osalta PEVISAan, eli perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustusohjelmaan. Kun lonkkatuloksia alkoi olla lähemmäs tuhannelta lagotolta, saatiin rodulle myös laskettua BLUP-indeksit. Näin ollen alkuun todella surullisen huonot lonkkatilastot on saatu paranemaan, ja toivottavasti kehitys jatkuu samaan suuntaan.

Ulkomuoto

Lagotto on pienehkö keskikokoinen, kiharakarvainen, vaatimattoman näköinen koira. Se ei ole puleerattu bichoni tai villakoira, vaan niiden maalaisserkku, ja siltä sen tulisi näyttääkin. Espanjanvesikoirasta se eroaa selvimmin neliömäisemmän runkonsa ja erilaisen trimmaustavan osalta. Rotumääritelmä määrittelee säkäkorkeudeksi 40-49 cm ja painoksi 11-16 kg. Säkä- ja painorajoja katsomalla sekä rotumääritelmää lukemalla voi todeta, että lagotto ei ole heiveröisen siro, muttei tavattoman raskasrakenteinenkaan, vaan sopiva välimuoto, jossa yhdistyy vahvuus ja jäntevyys kevyehköön runkoon, mikä maksimoi liikkuvuuden yhdessä rodunomaisten kulmauksien kanssa. Varsin usein näkee suuren puoleisia lagottoja, eikä koko olekaan vielä erityisen vakiintunut. Huomattavia ulkomuodollisia eroja rodussa on muutenkin - viimeistään kihara turkki ja rodunomainen trimmi saavat isommankin lagottojoukon näyttämään yhtenäiseltä. Jos verrattaisiin lyhyeksi ajeltuja koiria, voisi olla vaikea uskoa eri rakenteisia lagottoja samanrotuisiksi (ainakaan jos vertaa muiden lyhytkarva-rotujen yhtenäisyyteen). Erilaisuus voi kuitenkin olla myös rikkaus, ja ulkonäkö-ongelmat ovat yleensä rodussa kuin rodussa muita ongelmia vähäpätöisempiä, kun koiran omasta näkövinkkelistä katsotaan. Ns. lyhytkarva-lagottoja esiintyy, niillä kuonossa ja jaloissa karva ei kasva pitkäksi kuten lagotoilla normaalisti, saaden ne näyttämään etäisesti wetterhouneilta.

Turkki koostuu tiukoista kiharoista, jotka usein ovat suorempia ja vähemmän villavia päässä. Lagotto ei saa olla ylitrimmattu, enemmänkin metsästä reväistyn näköinen. Turkki ei kuitenkaan saa päästä niin huonoon kuntoon, että se kiristäisi koiran ihoa ja estäisi ihoa hengittämästä. Karva pidetään melko lyhyenä, päässä pidempänä -kaikesta tästä syntyy "lagotto-look". Viimeinen silaus tulee pieniksi muotoilluista korvista, paksuista viiksi-, parta- ja poskikarvoista, karvapehkon lomasta pilkistävistä silmistä, siistityistä tassuista ja porkkanahännästä.

Väreissä löytyy valkoista, oranssia ja ruskeaa eri sävyisinä - niin yksivärisenä, valkoisin merkein, kuin valkokirjavana roan-pilkuilla tai ilman, tan-merkeillä tai ilman. Roan-pilkutus voi olla kevyttä, jolloin valkoinen pohjaväri on selvästi esillä, tai hyvin vahvaa, jolloin koira on lähes täysin ruskea (/oranssi), vaikka olisikin valkovoittoisena syntynyt. Toisinaan ruskeilla ja valko-ruskeilla koirilla on tan-merkit, vaikkei rotumääritelmässä niitä mainitakaan. Muutamat lagotot näyttävät jopa ruskea-soopeleilta, siis sävyltään oransseilta joilla ruskeita karvoja tikkauksena. Ainoastaan musta väri ei ole rotumääritelmän mukaan sallittu, eikä lagotoilla myöskään ole mustaa pigmenttiä. Musta väri ei ole mahdollinen lagotoilla, ellei jompi kumpi vanhemmista olisi mustapigmenttinen, tai sitten ole tapahtunut hyvin epätavallista geenivirhettä. Värinperiytymisessä ruskea dominoi vaaleaa, eli valkoista ja oranssia, ja yksivärinen laikukasta. Tan-merkit on resessiivinen, roan taas dominoiva ominaisuus. Tan-merkeistä tosin täytyy ottaa huomioon, että esim. oranssi koira voi olla tan-merkillinen, mutta niitä ei vain pohjaväristä huomaa. Merkkivärisyyden yksi muoto on soopeli, jonka tunnistaa oranssista perusväristä, johon on yhdistynyt tummempaa ruskean sävyä, etenkin korvissa.

Luonne

Rodun sisälle mahtuu monenlaista luonnetta. Oman kokemukseni mukaan lagotot ovat parhaimmillaan ystävällisiä, uskollisia, nopeasti oppivia ja helposti motivoitavia koiria. Mahtavaksi harrastuskoiraksi lagotolla on paljon potentiaalia, ja ihanneluonteinen, kyllin itsevarma lagotto onkin oikea kultakimpale, ilo koko ympäristölleen - kunhan omistajalla on auktoriteettia koiransa yli. Lagotto on erinomainen renki, mutta huono isäntä. Valitettavaa on kuitenkin huomata turhan monen lagoton poikkeavan ihanneluonteesta melkoisesti - yleisin harmin aiheuttaja on liiallinen arkuus.

Arkuus ei ole mukavaa koiran omistajalle, eikä etenkään koiralle itselleen. Arkuus voi kohdistua ihmisiin, toisiin koiriin tai ympäristöön ylipäätään - paukkuarkuus on sitten oma lukunsa lagotoilla, hyvin herkästi periytyvä ominaisuus sekin. Monesti arkuutta pystyy ennaltaehkäisemään hyvällä sosiaalistamisella pentuaikana - näytetään pennulle, että vaikka maailma on täynnä ihmeellisiä asioita, ei niitä tarvitse pelätä. Joillain yksilöillä arkuus on jo sillä tasolla, ettei edes normaalielämästä tahdo selvitä. Kuitenkin arkuus yhdistettynä terävyyteen ja huonoon hermorakenteeseen tekee koirasta tikittävän aikapommin jopa kokeneemmissa käsissä - etenkin, jos koiralla on vaikeuksia luottaa edes omistajaansa. Arkuus aiheuttaa koiralle ylimääräistä stressiä, eikä koirasta silloin tosipaikan tullen saa kaikkea potentiaalia irti - koiran keskittyminen on jossain muualla kuin itse suorituksessa. Huono juttu harrastusten kannalta.

Joskus uusille lagoton omistajille tulee yllätyksenä myös se, ettei lagotot aina ole niin helppoja koiria, kuin usein annetaan ymmärtää, tai kuvia katsellessa tulee mieleenkään. Siinä missä mikä tahansa muukin rotu, lagotto tarvitsee rakkauden lisäksi selvät rajat. Lagoton periksiantamattomuus on kaksiteräinen miekka: koirien työssä tarvitsema pitkäjänteisyys ja tarmo tarkoittaa samalla sitä, että ne tietävät mitä tahtovat, ja tekevät mitä vain saavuttaakseen sen. Koiran halu ja tarmo on siis helposti kanavoitavissa haluttuun tekemiseen makupaloin, kehuin ja leluin, mutta samalla koiralla kotioloissa on myös asioita joita se haluaa: juuston pöydältä, välttyä kynsien leikkuulta, kaivaa reiän sohvaan tai saada huomiota haukkumalla. Kaiken se myös tekee, ellei omistaja pysy lujana kodin sääntöjen suhteen, mikä on koiralle sallittua ja mikä ei. Hoksaavainen koira vie omistajaansa mennen tullen, jos jälkimmäinen ei ole tilanteen tasalla.

Tervepäinen lagotto on aivan loistava perhe- ja harrastuskoira, mutta jos luonteessa on toivomisen varaa, koira on helposti jotain ihan muuta. Siksi aina painotankin kaikille lagottopennun ostoa suunnitteleville, että yhdistelmän ja etenkin pentuyksilön valintaan kannattaa tosiaan panostaa. Aina se arka, säälittävä pahnanpohimmainen ei välttämättä ole hintansa väärti. Vanhempien ja niiden aiempien jälkeläisten luonteisiin on hyvä tutustua tarkoin etukäteen, mielellään sekä niille vieraassa ympäristössä että kotonaankin.

Terveys

Paitsi lonkkadysplasiaa (ns. lonkkavika, jonka huonoin aste on E, terveen lonkan ollessa A), lagotoilta on löytynyt muun muossa joitain yksittäisiä lieviä patella luksaatio (polven sijoiltaanmeno) tapauksia, sekä lieviä asteita kyynärniveldysplasiaa. Nyttemmin myös selkäkuvien virallinen arviointi on tullut mahdolliseksi, joten nekin tutkimukset on ilahduttavasti yleistyneet - näissä on yllättäen löytynyt myös sanomista, joten ehdottomasti on hyvä että selkätutkimuksia tehdään ja rodun tilannetta siltä osin seurataan. Myös sydänkuuntelut on otettu tapetille ja niitä tehdään nykyisin virallisina paljon, mikä on hyvä asia.

Silmäsairauksista rodulta on löytynyt Suomessa vakavimpana löydöksenä erilaisia kaihin muotoja, RD:tä, PPM:ää ja eriasteisia PHTVL/PHPV-tapauksia eli jossa koiralla on silmissään pysyviä verisuonijäänteitä sikiöajalta. Pahimmillaan kaihi vie koiralta näön ennen aikojaan, joten etenkin sen vuoksi lagottojen silmät on peilattava jos sitä aiotaan käyttää jalostukseen. Myös cilia aberranta / distichiasis -tapauksia on lagotoissa löydetty varsin paljon, näillä koirilla siis kasvaa silmäripsiä väärässä paikassa. Tällaiset ripset saattavat hangata ja siten ärsyttää koiran silmiä. Löysiä silmäluomiakin on raportoitu.

Lagotto sai oman PEVISAansa (Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustusohjelmaa) vuonna 2008, alkuun vain huonoin aste eli E oli jalostuksesta poissulkeva tulos, sittemmin säännot on tiukentuneet ja vain A- ja B-lonkkaista saa käyttää jalostukseen vapaasti, mutta sitä huonompilonkkaista voi käyttää BLUP-indeksin perusteella siten, että yhdistelmän keskiarvo ylittää 100:n. BLUP-indeksi lonkkien osalta kertoo, mikä koirayksilön "geneettinen" lonkkastatus on, eli mikäli koiran indeksi on yli 100, se on oman ja sukulaistensa lonkkatuloksien perusteella rodun keskiarvoa parempi lonkiltaan.

Pentuiän epilepsiaan ja niin sanottuun kertymäsairauteen on kehitetty geenitesti, jonka ansiosta näitä sairastavien pentujen syntyminen on jalostuksessa mahdollista välttää. Vähintään toisen vanhemmista on oltava vapaa virheellisestä geenistä, jotta sairaita koiria ei synny.